Pallo-Kissat nousi lisäajalla tasoihin Urskin iltavaloissa

MiPK – EPS 2-2 (1-2)
Kakkonen A-Lohko, Ottelukierros 14/17
1.10.2020 klo 18.30, Urheilupuisto, Mikkeli

Maalintekijät:
24 Valmir Seferi 0-1
28 Alex Kivimäki 0-2
45+2 Ali Al-Musawi 1-2
90+4 Gerald Ben 2-2 rp.

Mikkelin Pallo-Kissat kohtasi torstai-iltana Kakkosen A-Lohkon 14. ottelukierroksella Espoon Palloseuran Urskin legendaarisissa iltavaloissa. Viime kaudella Kakkosen B-Lohkossa sarjapaikkansa niukasti säilyttänyt espoolaisjoukkue on pelannut tällä kaudella huomattavasti viime kautta parempaa sesonkia ja joukkue taistelee tällä kaudella Pallo-Kissojen kanssa samoista sijoituksista sarjan yläkastissa. Pallo-Kissat lähti Urskin torstai-iltaan tavoitteena palata voittokantaan, varakentällä Urpolassa ilman yleisöä kärsityn PEPO-tappion sekä viime lauantain Viikingit-tasapelin jälkeen. MiPK ja EPS osoittautuivat lopulta tasavahvoiksi ja pisteet jaettiin Pallo-Kissojen lisäajalla rangaistuspotkusta tulleen tasoituksen myötä lukemin 2-2 (1-2).

Jalkapallosyksy on kääntynyt lokakuun puolelle. Olosuhteet olivat kuitenkin Suomen lokakuuhun varsin mainiot, sillä lämpömittarissa oli kaksinumeroinen määrä celsiusasteita eikä sateen uhkaa ollut. Ottelun alku sujui Pallo-Kissojen hallinnassa, mutta varsinaiset maalipaikat loistivat poissaolollaan, muutamista hyökkäyspään hätyyttely-yrityksistä huolimatta. Seitsemännellä minuutilla EPS onnistui katkaisemaan keskialueella ja nopeudellaan läpi ottelun Kissa-puolustukselle haastetta asettanut Toni Sjöstedt pinkaisi karkuun, mutta Kissa-maalivahti Johan Pihlajamäki pääsi osittain väliin ja toppari Santeri Suutari siivosi loput. Avauskympin täyttymisen kohdalla Antti Voutilainen laukoi 25 metristä hieman yläkulman ohi viuhuneen terävän vapaapotkun.

Kissojen hieman uudenlainen kenttäryhmitys vaikutti toimivan kelvollisesti ja avausjakson ensimmäinen puolisko oli Kissojen hallussa, mutta toisaalta espoolaisvieraat väläyttelivät vaarallisuuttaan, silloin kun iskemään pääsivät. Näin kävi 24. minuutilla, kun EPS hyökkäsi oikealta ja ensin Pihlajamäki torjui loistavasti maalin edestä laukomaan päässeen Jere Pulkkisen yrityksen. Irtopallo kuitenkin ajautui takatolpalle Valmir Seferille, joka siirsi vierasjoukkueen johtoon. Maalin jälkeen Kissat joutui muutaman minuutin ajaksi alivoimalle, kun Sutthirak Taman hajonnutta pelikenkää paikkailtiin kentän laidalla. Ennen kuin varakengän jalkaansa saanut “Suti” pääsi takaisin kentälle, EPS käytti hetkellisen ylivoiman hyväksi rakentamalla pitkän hyökkäyksen, joka päättyi murtautumiseen jälleen Kissojen puolustuksen vasemmalta laidalta. Elbasan Kabashin käänsi matalan keskityksen maalin edustalle, josta Alex Kivimäki siirsi vieraat 0-2 -johtoon.

Maalien jälkeen kamppailua käytiin lähinnä keskialueella ja Kissoilla alkoi olla syöttöjen kanssa samanlaisia huolimattomuusongelmia kuin lauantain Viikingit-vierasottelussa. Viitisen minuuttia ennen taukoa Gerald Ben oli yllättää nostollaan EPS-maalivahti Otto Brusiinin, mutta pallo suuntautui hieman ylitse maalin. Seuraavasta hyökkäyksestä EPS oli lähellä siirtyä kolmen maalin johtoon, mutta Seferi ei saanut jatkettua Sjöstedtin keskitystä takatolpalta sisään. Avauspuolikkaan lisäajalla Pallo-Kissat iski tärkeän kavennusosuman, kun Ali Al-Musawi puski Antti-Pekka Kesosen kulmapotkun maaliin ja näin tauolle poistuttiin tilanteesta 1-2.

Toisen jakson aluksi Kissoilla oli pari paikkaa. Al-Musawi puski Taman keskityksen Brusiinin näppeihin. Ben oli pyrähtää karkumatkalle, mutta EPS-puolustaja sai taklattua pallon pois Benin jaloista. 54. minuutilla Voutilainen laukoi yli sen jälkeen, kun Kissat oli riistänyt pallon espoolaisten huolimattomasti pelatun lyhyen avauksen jälkeen. Tunnin kohdalla EPS iski vastaan ja Sjöstedt oli jälleen pahanteossa, mutta viimeistely-yritys suuntautui päin Pihlajamäkeä. Tämän jälkeen hyökkäyspäässä Al-Musawi oli päästä jatkamaan Voutilaisen keskityksen verkkoon, mutta Brusiin selvitti tilanteen. 70 minuutin täyttymisen jälkeen Brusiin heittäytyi Kesosen kaukolaukauksen tielle ja toisessa päässä Sjöstedtin kääntö pienestä kulmasta boksin sisällä painui selvästi ohi.

Kissoilla oli toisella jaksolla hankaluuksia löytää tiloja EPS:n tiiviistä puolustusmuodosta ja lisäksi punapaitaisen joukkueen otteita leimasi liiallinen huolimattomuus esimerkiksi syöttötyöskentelyssä. Loppua kohden Punakone onnistui painamaan espoolaisia ahtaammalle. Ennen viimeisen kymmenminuuttisen alkua Bob Diasomana lakaisi pallon jo maaliin asti sivuvaparin jälkitilanteesta, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. 81. minuutilla Voutilainen ja Kesonen petasivat huippupaikan vaihdosta kentälle tulleelle Antti Kortmanille, joka pääsi oikealta boksiin nokikkain Brusiinia vastaan, mutta espoolaisveskari piti paketin kasassa peittäen Kortmanin laukauksen huipputorjunnalla. 89. minuutilla Kissojen pallonmenetyksen seurauksena EPS pääsi vielä vastahyökkäykseen, mutta vaihtomies Zakaria Osmanin yritys suuntautui päin Pihlajamäkeä.

Lisäajalla Kissat haki vimmatusti tasoitusta ja vierasjoukkue joutui paineen alle. Benin keskitys pomppasi espoolaisjaloista rangaistusalueelle ja vieraiden Nicholas Brain ryntäsi puskutilanteessa Kortmanin selkään jyräten miehen nurin. Rangaistuspotkutuomion tunnusmerkistö täyttyi kirkkaasti ja erotuomari osoitti pallon yhteentoista metriin. Pallon taakse asettui Ben. Brusiin oli hyvin mukana “G”:n rankkarissa, mutta potku oli riittävän hyvä painuakseen verkkoon ja Pallo-Kissat tasoitti pelin kreivin aikaan. Alkupotkun jälkeen peli jatkui minuutin verran, jonka jälkeen erotuomari puhalsi kolmesti pilliinsä ja pisteet tasattiin Urskin iltavaloissa maalein 2-2.

MiPK-Kokoonpano: Johan Pihlajamäki; Sutthirak Tama, Eero Karjalainen, Santeri Suutari, Niko Parkkari; Viljami Jurvanen, Antti-Pekka Kesonen ©, Artturi Lehkonen; Antti Voutilainen, Ali-Al Musawi, Gerald Ben

Vaihdot:
Lehkonen -> Bob Diasomana
Tama -> Antti Kortman
Voutilainen -> Nelson Appiah

Vaihtopenkillä: Tuomo Hiltunen

Ottelupöytäkirja
palloliitto.fi/ottelu/1434912

Pallo-Kissat on sarjataulukossa tällä hetkellä neljännellä sijalla 24 sarjapistettä keränneenä. Kun 14. sarjakierros saadaan viikonloppuna päätökseen, MiPK tulee löytymään taulukosta sijoilta 4-6. Kausi alkaa käydä vähiin ennen kuin loppuu. Kautta on jäljellä vielä kolmen ottelun verran. Seuraavaksi ohjelmassa on kahden viikon ottelutauko. Seuraavalla ottelukierroksella Kissat matkaa sunnuntaina 18.10. Espoon Tapiolaan FC Honka/Akatemian vieraaksi klo 14 alkavassa ottelussa. Pallo-Kissojen kauden viimeinen kotiottelu on ohjelmassa sunnuntaina 25.10. jolloin Kissojen vieraaksi saapuu klo 14 alkavassa ottelussa Kultsu FC.