Sunnuntaina vieraita Nurmijärveltä

MiPK – NJS
Urheilupuisto
Su 2.6. klo 18.30

Kissojen härkäviikot päättyvät sunnuntaina 2.6. kun Urskiin saapuu vieraaksi NJS Nurmijärveltä. Viime kaudella MiPK sai NJS:stä niskalenkin voittamalla keskinäiset ottelut yhteismaalein 4-0 ja joukkueet taistelivatkin sarjataulukon eri päissä loppukaudesta. NJS oli kauden jälkeen yhdeksäs ja oli täten viimeinen sarjapaikkansa säilyttänyt joukkue. Tämän kauden NJS on aloittanut saalistamalla viisi pistettä viidestä pelatusta ottelusta ja on kaksi pistettä kotijoukkuetta perässä sarjataulukossa. NJS avasi voittotilinsä viime kierroksella voittamalla VJS:n kotonaan luvuin 1-0.

”Tiukat pari viikkoa päättyy nyt sunnuntaina ja saldona näistä peleistä on kirvelevät tappiot vieraskentällä Reippaalle ja PEPO:lle sekä kotivoitto JäPS:stä. Tuloksellisesti ei voi olla tyytyväinen mutta pelimme on kuitenkin parantunut ottelu ottelulta ja keskiviikon PEPO pelissä paketti oli jo aika hyvin kasassa. Uskon, että samanlaisella asenteella ja pelillä olemme vahvoja sunnuntaina ja päätämme tämän peliryppään hyvään tulokseen” kertoo päävalmentaja Moilanen.

Ottelu alkaa Urskissa klo 18.30. Kaikki paikalle kannustamaan Kissat voittoon!