MiPK – MP SUNNUNTAINA URSKISSA

Ottelu: MiPK -MP
Sarja: Kakkonen A lohko
Pvm: sunnuntai 27.8.2017 klo 18.30
Kenttä: Mikkelin Urheilupuisto ( N )

Otteluennakko

Sunnuntaina Urskissa pelataan kauden odotetuin ottelu Mikkelissä. Perinteikkään jalkapallokaupungin toisilleen rakkaat vastustajat iskevät yhteen ottelussa, jossa panoksia riittää yllin kyllin. Jaossa ei ole pelkästään kaupungin jalkapalloherruus, vaan lisäksi erittäin tärkeitä sarjapisteitä. Yhdessä neljän muun joukkueen kanssa molemmat MiPK sekä MP taistelevat kiivaasti sijoittumisesta putoamisviivan yläpuolelle. Otteluun lisää mielenkiintoa tuo sekin, että mikkeliläisten joukkueiden päävastustajat pelaavat kierroksen ottelunsa jo aiemmin lauantaina ja sunnuntaina.

MiPK lähtee otteluun sijalta 10. Pisteitä se on kerännyt 17 ( 16 ottelua ) ja maalisuhde -13. Edellisellä kierroksella MiPK kärsi vierastappion PKKU:lle lukemin 3-2. MP:n sarjasijoitus on 8. Pisteitä sillä on 18 ( 16 ottelua ) ja maalisuhde -11. Edellisellä kierroksella MP kärsi kotitappion Kultsu FC:lle lukemin 1-2. Huipputasaisessa sarjassa pisteiden lisäksi voi jokaisella maalillakin suuntaan tai toiseen olla suurikin merkitys sarjan päättyessä. Kauden ensimmäisen derbyn 8.6.2017 vei MP lukemin 2-1.

MiPK pääsee otteluun lähes täydellä kokoonpanollaan. Varmuudella ottelusta on poissa vielä pelikieltoaan kärsivä Calvin Damm. Sen sijaan Tommi Ekmark ja Jesse Putkonen ovat jo harjoitelleet joukkueen mukana ja Kissojen ikioma lääkäri Mikko Saksa on poikia harsinut pelikuntoon sunnuntaille. Lopullisen kokoonpanon päävalmentaja Janne Moilanen päättää viikonloppuna.

– Ehjän ja taistelevan joukkueen saamme sunnuntain otteluun. Toivotaan, että yleisöä tulee ennakoidusti tuhansittain Urskiin ja saadaan tarjota hieno jalkapallo-ottelu pelaajille sekä kannattajille. Varmuudella nähdään tunteikas ja kiivas kamppailu molemmille joukkueille tärkeistä pisteistä, tiivistää Moilanen ottelun ennakkotunnelmia.

Ottelussa nähtäneen varsin harvinainen hetki, kun kentällä kirmaavat ensimmäistä kertaa tällä sarjatasolla identtiset kolmoisveljekset. Ekmarkin superkolmikosta MiPK:n riveissä esiintyvät Miika ( C ) ja Tommi sekä MP:n riveissä Sami. Edellisen derbyn jälkeen MiPK on saanut pelaajistoonsa Gerald Benin, Akeg Dengin sekä tuoreimpana vahvistuksena Sani Tahirin. MP:n pelaajaluetteloon on uutena pelaajana lisätty kesäkuun derbyn jälkeen ainoastaan Miikka Oinonen, joka on edustanut Kissojakin useallakin kaudella Kolmosessa.

Urskiin on odotettavissa kauden ennätysyleisö, joten katsojien toivotaan tulevan ajoissa paikalle. Lipunmyyntipisteitä on lisätty molemmille Urskin porteille ja ennakkoon ottelulippuja myyvät Minnan Torikahvila sekä www.nettilippu.fi

Ottelu on Veikkauksen Pitkävetokohde. Kertoimet 2,65 ( kotivoitto ), 3,80 ( tasapeli ) ja 2,10 ( vierasvoitto ).

Tervetuloa kannustamaan MiPK kotivoittoon !